VAINOTTUJEN MUISTOPÄIVÄ

Auschwitzin portti (kuva: © Esa Toivainen)

Auschwitzin vapautuksesta 65 vuotta

Auschwitzin keskitysleirin vapauttamisesta tuli keskiviikkona täyteen 65 vuotta. Olen vuosien mittaan paljon kirjoittanut aiheesta, tehnyt radiokommentteja ja keskustellut ihmisten kanssa. Ajattelin, että tänä vuonna jätän aiheen väliin. Kimmoke pohtia aihetta nousi kuitenkin nettilukijan tekstistä. Nimimerkki Hitler raapusti joitakin päiviä sitten blogiini yhden lauseen kannanoton toteamalla ykskantaan, ettei holokaustia ole koskaan tapahtunut.
Tuo herjaus jäänee sinänsä omaan arvoonsa, historian dokumentit ovat asian todistaneet faktaksi, minun ei sitä tarvitse nyt lähteä ruotimaan. Kuitenkin tällaisessa, ehkä vain harkitsemattomassa sukkeluudessa piilee isoja vaaroja. Suomalaisten ja muitten nettikeskusteluissa on yllättävän paljon vastaavia ”kommentteja”. Piloiksi tarkoitetut heitot muuttuvat sairaalloisessa ajattelussa tosiasioiksi, joita tuputetaan vastineeksi juutalaisten maailmanvaltaa vastaan tai käännetään vähättelyksi tyyliin: ”koska juutalaiset sortavat pienempäänsä, palestiinalaisia, heillä ei ole oikeutta vedota tai muistella holokaustia”.
Aikoinaan Hitlerin natsi-Saksan vainot muuttuivat katastrofiksi, jota hämmästellään edelleen: kuinka sivistyneet saksalaiset saattoivat ajautua yhden miehen mielivallan alle. Hitlerin tehokas propagandakoneisto Göbbelsin johdolla muistutti, kuinka selväkin valhe toistamalla muuttuu “totuudeksi”.

Tilaisuuksia vainottujen muistoksi järjestettiin eri puolilla maailmaa, myös Puolassa, jossa Auschwitz sijaitsi. Tuosta nykyisestä keskitysleirimuseosta varastettiin joulun alla kuuluisa ”Arbeit macht frei” (Työ tekee vapaaksi) –kyltti, jonka alta juutalaisia ja muita Hitlerin listalle merkittyjä vähemmistöjä kuljetettiin tuhottaviksi. Tuo varastettu herjakyltti oli tarkoitus myydä Ruotsissa ja ilmeisesti rahoittaa uusnatsien toimintaa. Puolan poliisi jäljitti kuitenkin nopeasti varkaat ja kyltti saatiin takaisin.
Antisemitismin vastaisissa tapahtumissa on peräänkuulutettu sitä, että ihmiskunta yhteisessä rintamassa vastustaisi kaikenlaista rasismia ja suvaitsemattomuutta. Juutalaisten viestinä on Jerusalemissa Vainojen museossa: voimme antaa anteeksi, mutta emme unohtaa. On tärkeää tietää historian julmuuksista, jotta virheet eivät toistuisi.

Jos natsi-Saksan tapahtumia vähätellään, vallan ottavat holokaustin kieltäjät. Iranin presidentti Ahmadinejad epää holokaustin ja juutalaisten kärsimykset, ja peräänkuuluttaa samalla Israelin tuhoamista vetoamalla mm. palestiinalaisten tuskiin. Sekin on tosiasia, jota ei pidä kieltää, mutta palestiinalaisten ahdinkoon eivät juutalaiset ole yksin syyllisiä. Vähintäänkin yhtä lujasti tulee osoittaa arabien ja laajemmin islamilaisen maailman isoon perheeseen ja vastuuseen. Islamin traditio, joka pitää Jerusalemia ympäristöineen omanaan, ei ole hyväksynyt juutalaisia ja heidän valtiotaan Lähi-itään. Israelin on ollut pakko puolustaa olemassaoloaan voimakeinoin, muutoin arabiarmeijat olisivat sen rusentaneet. Viime vuosikymmenten rauhanprosessit ovat kahta sopimusta lukuun ottamatta pyörineet kehää, keskuksena on yhä Israelin ja palestiinalaisten kiista.

Suvaitsemattomuus on kasvatuksen tulos. Lähi-idässä rauhantahtoisuuden opetuksella on ohuet perinteet, erityisesti islam on jatkanut viime vuosikymmeninä Koraaninsa traditiota, vihollinen on lupa kukistaa väkivalloin ja tässä kategorioinnissa pahin vihollinen on juutalainen. Miten tästä taakasta vapaudutaan? Ihmiskeinoin se vaikuttaa mahdottomalta. Lähi-idässä ei toimi länsimainen demokratian logiikka. Eikä se toimi loppuun saakka lännessäkään.
Ihmiset tarvitsevat sisäistä, jumalallista rauhaa, joka johtaa rauhantahtoon lähimmäistä ja vihollista kohtaan. Ihmisen sisällä muhivat pahat tai hyvät ajatukset, jotka muuntuvat teoiksi.
© HEIKKI KANGAS