IRAN JUHLII URAANIA
Kirjoittanut heikikangas : helmikuu 12, 2010
Iranin vallankumouksen juhlat
Pakersin juuri valmiiksi 28-sivuisen lukupaketin Lähi-idästä. Tuon aikakauslehtikäärön yhtenä osiona oli valitettavasti jälleen Iran, joka parhaillaan juhlii vuoden 1979 islamilaisen vallankumouksen vuosipäivää. Iranilaisjohtajien iskusanana oli ”oma uraani”, samalla kun oppositio viritti vastamielenosoituksia. Näissä opposition juhlissa monet toimivat konkreettisesti henkensä kaupalla.
Iranista on tullut pysyvä, pelon sävyttämä uutisaihe, Lähi-itään. Tämän kuun alussa maan Israelin ja lännen vastainen hallitus ilmoitti jälleen kerran, ettei se aio luopua ydinpolttoaineen rikastamisesta, vaan jopa jatkaa rikastusasteen nostamista, mikä merkitsee auttamatta suurempaa mahdollisuutta ja uhkaa ydinaseesta.
Iran käynnisti helmikuussa autiomaan tutkimuslaitoksessa Natanzissa ydinpolttoaineen rikastamisen nykyisestä neljästä 20 prosenttiin, josta on helpohko edetä määrätietoisesti aseen vaatimaan noin 90 prosentin rikastusasteeseen.
YK puuhaa uusia pakotteita kuten on ollut tekevinään jo muutaman vuoden ajan. Aina on ollut joukossa joku isokenkäisten maa, joka on blokannut tiukat sanktiot. Pitkään vastaan hangoitteli Venäjä, jolla on ollut talousintressejä Iranissa. Nyt kun se on kääntynyt pakotteitten kannalle, turvallisuusneuvoston pysyvä jäsenmaa Kiina oli edelleen sitä mieltä, että vielä tulee neuvotella ja taivutella. Jokainen vitkuttelun päivä kuitenkin vie uskonnollisten ajatollahien ja erittäin juutalaisvastaisen presidentti Mahmoud Ahmadinejadin luotaamaa Irania lähemmäksi asetta. Harvat maat enää kieltävät tätä pyrkimystä, vaikka Iran tietysti inttää, että sen ydinohjelma on rauhanomainen.
Israelin kannalta inhimilliset vaihtoehdot lipuvat vähiin. Yhdysvaltain sotilasekspertit liputtavat entistä mutkattomammin sen option puolesta, että Israel pommittaa Irania ennen kuin on liian myöhäistä. Israel on pieni, tiheään asuttu maa, joka ei voi ”atomiaseleikissä” ottaa vastaan ensi-iskua.
Skenaario atomisodasta on kuitenkin turhan pelottava, sillä mahdollisesti Israelin iskiessä Teheraniin ja sen ympäristöön, olisi kyse todellisesta hengenvaarasta miljoonille ihmisille. Toisaalta aivan samasta on kyse, jos Iranin annetaan puuhastella rauhassa ydintekniikkansa kanssa ja uhata Israelia ja muita. Se heittää uhopuheitaan kaikkiin suuntiin, joissa ei hyväksytä sen ”rauhanomaisia” suunnitelmia.
Iranilla on myös toimeliaita liittolaisia kuten Syyria ja Libanonissa Hizbollah –sissiliike, jotka hyvin mielellään häiritsevät väliajalla Israelin rajoja ja syyttävät sitten Israelia uhittelusta. Iranilla on atomieksperttien mukaan jo riittävästi sentrifuugeja, joissa uraanin rikastus tapahtuu. Tarvittavaa arsenaalia saattaa olla jopa paljon nopeampaan prosessointiin, sillä Iran ei ole enää pitkään aikaan päästänyt kansainvälisen atomienergiajärjestön tarkastajia laitoksiinsa. Osa tekniikasta on ilmeisesti piilotettuina maan sisään useisiin eri kohteisiin Iranissa.
Amerikkalaiset asiantuntijat sanovat, että päästessään 20 prosentin rikastusasteeseen Iranilla olisi enää noin puolisen vuotta aikaa siihen, että se voisi valmistaa ensimmäisen pommin. Rikastamisen alkuprosessi vie suhteessa paljon enemmän aikaa kuin loppuvaihe.
Toivottavasti YK:ssa vielä ennätetään viisastua ja asettaa todelliset pakotteet Irania vastaan ennen kuin on liian myöhäistä.
Samaan aikaan viisastelijat tietysti vaativat Israelia luopumaan omasta pelotteestaan ja julistavan alueensa ydinaseettomaksi vyöhykkeeksi. Israelin on kuitenkin nykyisessä tilanteessa mahdoton sitä tehdä. Maata ympäröi vihamielinen islamilainen naapurusto, joka on valmis toimimaan, kun Israel osoittaa puolustuksellisesti vähäistäkin heikkoutta.
Lähi-itä on valitettavasti yhä alue, jossa hulluus tiivistyy. Tämän hulluuden keskellä Israelilla ei ole varaa löysäillä, kun ainoa uskottava liittolainen, USA:kin operoi kaukaa meren tuolta puolen.
© HEIKKI KANGAS